Viikonlopusta höpöttelen taas, ois varmaan mielenkiintosempaa oottaa että kivi kasvaa ku lukee mun sekavii selityksii...
Istun siis nyt kirjoittamassa kajaalikynällä tehty parta leuassa... Sekosin lopullisesti? ;D
Muddah muddah. Perjantaina käytiin ostamassa Animeconin rannekkeet, awww yeaaah! Sitten pyörittiin jonkin aikaa kaupungilla ja lopulta lähdin siskon tansseja kattomaan. Tarkoitus oli kävellä siskon koululle, mutta kiitos paskan suuntavaistoni, löysin itseni Niiralan Abc:ltä. Soitin vanhemmat hakemaan, koska en olisi enää kävellen mitenkään ehtinyt. Perillä tansseja oli katsomassa ihan hitosti porukkaa ja vähän ahdisti liikuskella siellä, mutta enpähän sentään ollut yksin. Ja me tultiin liian myöhään, eikä saatu istumapaikkoja. Kuikin sitten ihmisten selkien takaa ovensuusta, mahtavaa, lyhyyteni ei ainakaan auttanut asiaa. Sitten itse tanssijoita alkoikin jo ilmestyä aulaan ja tietenkin siskon nähdessäni kyyneleet alkoi välittömästi puskemaan silmäkulmista, en osannut pidätellä itkua sitten mitenkään. Sisko oli vaan niin nätti ja onnellisen näkönen ;___;
Lauantaina käytiin etsimässä mulle farkkuja tuloksetta. Kävin myös vaihtamassa Aconin rannekkeeni ja ostin samalla kaverillekin yhen. Näin sattumalta kaupungilla Affea ja erästä toista murmelia. Ja Aku Hirviniemi kuulemma käveli ohi siellä. En näköjään kiinnitä paljonkaan huomiota ulkomaailmaan... En edes olisi älynnyt, ellei kaveri olisi sanonut.
Tänään sitten löydettiin harmaat farkut, joita voin käyttää myös Karkat-cossissa oWo
Ja lauantaina muuten kekasin et mähän voin laihuttaakseni myös kyhätä oman hyppynarun ja loikkii sillä. Genius. Nyt sitten lauantai-iltana ja tänää aamulla kokeilin sitä, kompastun koko ajan yhteen solmuun, joka piti sitoo et se "naru" ois tarpeeks pitkä. En tiiä auttaako tää hyppiminen paljookaan mut senhän näkee Mimiconissa ;). Tein myös viime illalla jotain vatsa- ja jalkalihastreenii, lihakset kuolee... Kohta pitäs taas vähän jaksaa mennä vääntää reenii.
Jooo ja voi jumalauta meillä on ruotsin sanakoe ja matikan koe huomenna. Plus mun pitäs kirjottaa aine äikkää varten. Hjälp. D:
Anteeksi kun vein aikaanne...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti