Otsikko on kaunis ja jutut huippuluokkaa. Sain tietsikan haltuuni pitkästä aikaa, nyt aion valloittaa maailman.
Perjantaina oli taksvärkki, ei tarvinnut mennä kouluun ja sain huonettani siivottua. Oikeastaan se on tällä hetkellä sama paskainen läävä kuin ennenkin, mutta yritinpähän edes...
Lauantaina kävin lähetysrallissa (joku riparijutska), lissuilla oli taas hauskaa supatella keskenään. Ihan varma en oo, että jauhettiinko siellä paskaa minusta vai mitä, mutta siltä se kyllä vähän näytti, kun koko ajan piti kuikuilla minun suuntaan, kuiskia jotain ja sitten taas hihitellä. En tiiä, vanha akkeli alkaa jo olla vainoharhanenki varmaan.
Lähetysrallin jälkeen mentiin tädin ja sedän kanssa Siilinjärven kirkkoon Safarikuoron konserttia kuuntelemaan. Se oli hanan rauhottavaa, purr~ Näin samalla enoni vaimoa :3
Ja anteeksi, olen ämmä ja kirjoitan taas laihduttamisesta. Luulin jo, että olisin laihtunut vähän, mutta vaaka on eri mieltä. Ei auta kuin painaa kovempaa... Viikonloppuna pistin itselleni tavoitteeksi tietyn verran treeniä ja lenkki/ilta. Ja syömisissä olisi edelleen parantamisen varaa.
Perjantaina siivotessani löysin muuten mielenkiintoisen kapistuksen; vanhan päiväkirjani joltain 3. luokan ajoilta. Löysin myös kirjan lukkoon sopivan avaimen, joten aloin lukemaan sitä.
Tässä pieni pätkä päikkiksestäni, jos kinostaa:
Ma 1.12.2008
"Rakas päiväkirja. Tajusin sen vasta tänään. Olen ihan kamala ihminen. Ei ihme ettei mulla oo paljonkaan kavereita. (nimi) on (kaupunki)ssa ja mää mäntti kieriskelen itsesäälissä kotona. Aiheutin taas kaikille pahan mielen joten mä oon jo kyllästyny ihteeni. Mitä pahaa mä voisin tehhä ittelleni, niin ettei äiti ja iskä huomaa? Mä oon ihan neuvoton. Mut miks mä kirjotan siitä päiväkirjaan? Ei se voi vastata. Hitto mä oon tyhmä! IDIOOTTI MINÄ!!!"
Näin siis kirjoitti 9-vuotias minä. Olipas kakaralla ongelmat... Olin muuten myös piirtänyt kirjaan ihan jäätävän Ichigon Tokyo mew mew:sta... :__D
Ja nyt, jos sallinette, painun lenkille läskiä polttamaan. Hejdå! <3

Laihdutus ei tuossa iässä ole oikeastaan suotavaa. Kasvat vielä.
VastaaPoistaMutta jos nyt on ihan välttämätön pakko niin antaisin neuvon. Syömistä ei pidä jättää pois tai vähentää liikaa. Syöt monipuolisesti ja hyvin ja liikut. Niin saat energiaa ja laihdut. Jos pidät ruoka-annoksesi liian pieninä niin se tuottaa loppupelissä vain lisää ongelmia. Et saa tiettyjä vitamiineja tai riittävästi proteiineja, rasvaa tai hiilihydraatteja. Ruokavalion pitäisi olla monipuolinen ja tasapainossa jotta voi hyvin.
Eli riittävästi unta, liikuntaa ja uusi monipuolisempi ruokavalio kehiin niin johan paino putoaa ja olokin virkistyy. ;3